KÄÄRETORTTUJA PÄÄSIÄISEKSI

kuvioitu kääretorttu
Viikonloppuna aloitin testaamaan kuvioituja kääretorttuja. Idea kuvioituun kääretorttuun tuli jo jouluna, milloin oli tarkoitus tehdä hienoja rekiä ja joulupukkeja...... mutta tekemäni taikina ei tullut sovinnollisesti tyllapussista ulos niin jäi tekemättä...

Tälläkertaa aloitin homman googlailemalla erilaisia kuvioituja kääretorttureseptejä. Löysin SugarHeron sivuilta hyvännäköisen kuvioidun kääretortun ja ajattelin testata nimenomaan kuvioon tarkoitettua taikinanohjetta tältä sivustolta. Itse kääretortun ajattelin tehdä perinteiseen tyyliin. Ensimmäisen kääretortun jälkeen huomasin, että uuni oli liian kuuma ja alensin seuraaviin uunin lämpötilaa. Muunsin myös jokaisessa hiukan kuviotaikinan sekä kääretorttu taikinan reseptiä.

Perusohje kuviotaikinaan on simppeli.

42 g huoneen lämpöinen voi
3 kananmunan valkuainen
56 g tomusokeri
85 g vehnäjauho

elintarvikevärejä

Laita kaikki aineet kulhoon ja vatkaa sekaisin. 
Nostele erillisiin kulhoihin ja värjää pastaväreillä.

Tästä ohjeesta tulee aika paljon taikinaa, riippuu tietenkin miten ison kääretortun tekee... Omat kääretorttuni oli pienempiä kuin normikokoiset. 







Tein ensimmäiseen kääretorttuuni pääsiäismunia. Kuviot voi tehdä helposti printtaamalla ilmaisista Coloring Page sivuilta värityskuvia, laittamalla kuvan leivinpaperin alle ja piirtämällä ääriviivoja pitkin. 


Kuviot siis tehdään suoraan leivinpaperin päälle ja leivinpaperi laitetaan hetkeksi pakkaseen, jotta kuvio jäätyy. Leinpaperia ei tarvitse voidella. 

Kun kuvio on jäätynyt, päälle kaadetaan kääretorttutaikina. Tähän käytin pienempää taikinaa eli

3 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1/3 dl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi ja nostele kuivat aineet varovasti taikinaan. 

Käytin näissä kääretortuissa reunavuokaa jossa voi itse säätää kokoa. Taikina kaadetaan kuvion päälle ja tasoitetaan varovaisesti. Paistoin tämän kääretortun 225 asteessa, jonka huomasin olevan liikaa. Kääretorru ei tosin ollut edes noin tumma minkä kuva antaa ymmärtää...




Irtopohjavuoka irtoaa nätisti veitsellä hiukan avittaen. Kääretorttu kaadetaan perinteiseen tapaan sokeridulle leivinpaperille.




Irrota leivinpaperi varovaisesti taikinan päältä. Laita puhdas leivinpaperi taikinalevyn päälle ja käännä levy kahden pellin välissä toisin päin.

Levitä haluamasi täyte kääretorttulevyn päälle ja kääri rullalle. Itse käytin tähän kääretorttuun tavallista voikreemiä. Anna olla jääkaapissa hetken aikaa ja nosta esille.

Näistä kuvista selvästi huomaa, että uunin lämpötila oli liian korkea. Koristekuviot ovat saaneet väriä, mikä ei ollut tarkoitus.





Seuraavaksi kokeilin pajunkissateemaa.

Tein saman koristetaikinan kuin edellisessä ja värjäsin toisen puolen taikinasta ruskealla ja jätin toisen järjäämättä.



Tähän kääretorttuun muokkasin kääretorttutaikinan ohjetta siten, että lisäsin taikinaan myös tilkan öljyä sekä vihreää elintavikeväriä. Öljy antaa kivan elastisuuden kääretortulle eikä se ratkeile käärittäessä.



Tämän kääretortun paiston n. 190 asteessa 7 minuutin ajan.

kuvioitu kääretorttu, pajunkissat

Tähän kääretorttuun tuli myös voikreemiä, mutta maustoin sen aprikoosiaromilla sekä sitruunamehulla ja laitoin pohjan väliin myös mandariininlohkoja.






Kolmanteen kääretorttuun muuttelin ohjetta niin, että sain siitä gluteenittoman !!

Gluteeniton kuviotaikina:

42 g huoneenlämpöinen voi
3 kanamunan valkuainen
56 g tomusokeri
n. 90 g gluteeniton jauhoseos

elintavikevärejä

Laita aineet kulhoon ja vatkaa sekaisin. Annostele pienempiin kulhoihin ja värjää pastaväreillä. 



Tähän viimeiseen kääretorttuun printtasin pääsiäispupun kuvan ja tein kuvion sen avulla.  Voitelin myös leivinpaperin pienellä määrällä öljyä ennen koristelua, mutta en usko, että se vaikutti lopputulokseen millään lailla...




Gluteeniton kääretorttutaikina:

3 kananmunaa
1 dl sokeria
3/4 dl gluteenitonta jauhoseosta
1/4 dl perunajauhoja
3/4 tl leivinjauhetta
n. 2 rkl öljyä

Vatkaa munat ja sokeri, lisää kuivat aineet siivilän läpi,
 sekä öljy ja sekoita varovaisesti sekaisin. 



Tämän pohjan paistoin myös 190 asteessa 7 minuuttia. 

Tämän pohjan väliin tuli perinteinen hillo ja kerma+rahkaseos. 

Voila!! Gluteeniton pääsiäispupukääretorttu !


gluteeniton kuvioitu kääretorttu






   Sitten vain mielikuvitus valloilleen ja
         kuviomaan kääretorttuja ! 😃

Kommentit

Suositut tekstit