KIRJAKAKKU

kirjakakku

mustepullo

Kakut, joita ei voi esivalmistella etukäteen, ovat ehkä pelottavimpia tehdä. On kakkuja, joihin voit tehdä koristeet etukäteen ja ennen h-hetkeä liimailet vain koristeet kakun pinnalle ja kakku on valmis. Sitten on näitä kakkuja, joissa on paljon vaaran paikkoja juuri ennen h-hetkeä. Repeilevä kakun kuorrute, yksi kirjoitusvirhe kakun tekstissä, lattialle pudonnut koriste.............. Mutta kun kaikki menee putkeen niin saa taas lisää itsevarmuutta omaan tekemiseen. 😊

Tein kakun  kääretorttupohjista. Tein tavallisia kääretorttupohjia kolme kappaletta päivää aiemmin kun aloin täyttämään kakkua. Leikkasin pohjat noin A4 kokoisiksi levyiksi.  






Kostutin pohjat vaniljamaidolla. Tämän tein lisäämällä maidon joukkoon hiukan vaniljajauhetta 😋 Kostuneen pohjan päälle sipaisin hiukan lemon curdia ja sen päälle leikkelin tuoreita mansikoita. 🍓🍓 

Tässä ohje täytteeseen:

3,5 dl maitorahkaa
5 liivatetta
5 dl kermaa
vajaa 1 dl appelsiinimehua
1 tl sitruunamehua

Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään.
Vatkaa kerma vaahdoksi
Lisää molemmat mehut maitorahkan joukkoon. Sekoita tasaiseksi. 
Sulata pehmenneet liivatteet tilkkaan kuumaa vettä ja kaada liivate rahka seoksen joukkoon samalla hyvin sekoittaen. 
Kääntele kerma varovaisesti joukkoon. 




Laitoin kakun yöksi jääkaappiin. 
Seuraavana päivänä otin kakun esille. Laitoin kakun päälle leivinpaperisuikaleet, tarjoiluvadin ylösalaisin kakun päälle ja keikautin koko komeuden ylösalaisin, jolloin sain kakun suojuksineen  suoraan tarjoiluvadille. Leivinpaperiliuskojen on tässä tarkoitus suojata tarjoilualustaa kermalta yms...

   


Seuraavaksi leikkasin kakkuun avoimen kirjan ääriviivat ja kuorrutin kakun ohuella voikreemikerroksella.  Lisäsin valkoiseen sokerimassaan hiukan ruskeaa väriä, jotta sain hiukan vanhanaikaista vivahdetta kirjan sivujen väriin. Massaa oli sen verran, että otin sivuun osan massasta, joista tulisi päälisivut. Kaulitsin  massan isoksi levyksi ja nostin sen varoivaisesti kakun päälle. Tasoitin varovaisesti massan kakun päälle ja siistin reunat. Tässä vaiheessa otin leivinpaperisuikaleet pois kakun alta. 


voikreemillä voideltu kirjakakku



Viiltelin kakun reunoihin uria, jotka oli tarkoitus näyttää kirjan sivuilta. 😀
Kirjan kannet tein ruskealla sokerimassalla, mutta pensselöin vielä jälkikäteen kannet syvemmällä ruskealla. Myös sivuille pensselöin häivähdyksiä ruskeasta, jotta kirjan sivut  saivat elävyyttä. 


uria kirjan sivuilla

kirjan kannet


Päälisivuja tein neljä, kaksi molemmin puolin. Käytin tässä koko kakun päällisestä jäänyttä massaa, joka oli jo saman sävyistä, kuin muu kakku. Leikkasin ohueksi kaulitusta massasta suorakaiteen muotoiset sivut, jotka nostin kakun päälle. Tein molemmille puolille omat, jotta sain tehtyä mahdollisimman ohuet sivut.  Sen jälkeen leikkasin jälleen sokerimassasta oikeankokoiset sivut, johon kirjoitin elintarviketussilla tekstit. Sokerimassan päälle on helpointa kirjoittaa, kun sokerimassa on saanut kuivahtaa. Pehmeeseen sokerimassaan on vaikeampi kirjoittaa, mutta varovaisella painalluksella tämä onnistui. 👍 Nostin valmiit sivut kakun päälle ja kääntelin sivujen reunoja hiukan.

tekstiä kirjakakun päällä

kirjakakun sivut


Keskelle tein kultaisen kirjanmerkkinauhan. Tein sen keltaisella sokerimassalla ja pensselöin kultaisen värin valmiin kirjanmerkkinauhan päälle.  


kultainen kirjanmerkkinauha


Lopuksi liimasin elintarvikeliimalla kirjan päälle aikaisemmin tehdyt koristeet, sulkakynän, mustepullon ja mustepullon korkin. 

🌸🌸🌸🌸🌸🌸🌸


valmis kirjakakku

sulkakynä kirjakakun päällä








Kommentit

  1. Hei! Millainen on voikreemin ohje tässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi kauheasti, että vastaukseni kesti näin kauan! En ole kesällä juurikaan läppäriin koskenut... :(
      Tähän kakkuun käytin muistaakseni ihan perus voikreemiä eli 125 grammaan pehmeään voihin vatkasin pikkuhiljaa 250 g tomusokeria ja lisäsin lopuksi n. 1 rkl vettä joukkoon. Kreemiä kannattaa malttaa vatkata ainakin 5 -10 minuttia.
      Hyvää kesää! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit