SAIRAANHOITAJAN KAKKU




Koko viime viikon sain tehdä taas rakastamaani harrastusta. Näpräsin näitä hoitotarvike koristeita valmiiksi aina kun aikaa liikeni. Ja näiden valmistaminen oli aivan super hauskaa!! Lääkepurkin kanssa jahkailin, että kuuluuko se hotsukakkuun vai ei, mutta mun oli saatava tehdä sekin, koska se vaan oli niin hauskaa :D

Valmistin 8 munan kakkupohjan neljä päivää aiemmin. Käytin pohjaan vehnäjauhoja sekä perunajauhoja. Minusta pelkistä perunajauhoista tulee täydellinen kakku (eli siis myös gluteeniton), mutta tälläkertaa perunajauhot loppuivat kesken 😀😀

 



Täytekakkupohja leikattuna kolmeen osaan

Leikkasin kakun kolmeen osaan ja valitsin täytteeksi Pullahiiren leivontanurkasta löytyvän mansikkamoussen, jolla sain kakkuun sekä raikkautta että korkeutta. Muokkasin ohjetta hiukan määrissä. Tässä ohje itse tehtynä NOIN puolitoista kertaisena (Täytettä jäi hiukan yli ):

8 dl vispikermaa
reilu litra tuoreita mansikoita
6 liivatelehteä
tilkka vettä
1 dl tomusokeria
n 1 tl aitoa vaniljaa

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Soseuta mansikat, mutta jätä hiukan sattumia. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää sokeri sekä vanilja. Sulata liivatteet tilkkaan kuumaa vettä ja kaada liivateseos ohuena nauhana mansikoiden joukkoon samalla hyvin sekoittaen. Lisää kerma varovaisesti nostaen.


tuoreet mansikat monitoimikoneessa

Kokosin täytekakun irtopohjavuokaan, joka oli vuorattu kelmulla. Kostutin pohjan laimennetulla omenamehulla samoin kuin Pullahiiren leivontanurkassakin. Lisäsin ennen moussea pohjan päälle aavistuksen limecurdia kirpeyttä antamaan. Laitoin mansikkamoussea aika reilusti 😊  
Kun kakku oli täytetty laitoin kakun kylmään odottamaan seuraavaa päivää. 

Kakun päälle laitoin ohuen kerroksen voikreemiä sitomaan kakusta haihtuvaa nestettä. Voikreemi on makeaa, mutta sitoo nestettä paljon paremmin kuin kermavaahto. Tämä on tärkeää varsinkin silloin kun kakku tarjoillaan vasta seuraavana päivänä. 

Sitten koristeluun ! 💥


Koristeita tosiaan tein jo viikon verran etukäteen. Tein kaikkea sellaista yksinkertaista mitä tuli mieleen mitä sairaanhoitaja voisi tarvita :D 

Kakun päälle tuli valkoinen sokerimassapäällys. Valkoinen massa kaulitaan kakkua isommaksi levyksi, kääritään varovaisesti kaulimen ympäri ja lasketaan kaulimen avulla varovaisesti kakun päälle.  (en ole vielä onnistunut kuvaamaan tätä, mutta netistä löytyy varmasti muiden tekemiä hyviä kuvia/videoita tästä. ) 
Sokerimassaa levitetään kakun päälle tasaisesti ja "vedetään" alaspäin niin, että laskokset katoavat. Tässä on tärkeää, että sokerimassalevy on tarpeeksi paksua eikä repeä. Ylimääräinen sokerimassa leikataan pois. 

Sokerimassan kaavilointi

Voikreemi täytekakun ja sokerimassan välissä






 



valmis sokerimassapäällinen









Kakun päälle leikkasin punaisesta sokerimassasta punaisia ristejä. Punaista sokerimassaa kannattaa ostaa valmiina, sillä sen värjääminen on hankalaa. Jos lisäät valkoiseen sokerimassaan punaista elintarvikeväriä, niin se on pinkkiä, piste.



Sitten tilpehöörit päälle ja kakku on valmis. Hoitsuvälineiden kiinnittämiseen käytin elintarvikeliimaa.

laastareita sokerimassasta

lääkeruisku sokerimassasta

harsorulla sokerimassasta

lääkepurkki sekä lääketabletteja sokerimassasta

tetoskooppi sokerimassasta

hoitsukakku / sairaanhoitajakakku


Fantasiakakut 💓







Kommentit

Suositut tekstit